Tervetuloa erinomaisten yhteyksien maailmaan.
Ääni yhdistää meitä. Me Advanced Bionicsilla uskomme, että kuka tahansa voi nauttia äänirikkaasta elämästä. Jo yli 30 vuoden ajan olemme luoneet johtavia sisäkorvaistuteratkaisuja, jotka auttavat ihmisiä kuulemaan jälleen tai ensimmäistä kertaa.
Jos sinulla on vaikeuksia kuulla kuulokojeista huolimatta, sisäkorvaistute saattaisi olla oikea ratkaisu.
AB:n älykkäät, tehokkaat ja joustavat sisäkorvaistutejärjestelmät mukautuvat elämääsi.
AB:n sisäkorvaistutteet ovat tehokkaimpia ratkaisuja lapsille, joilla on kuulonalenema. Lapsen kasvaessa AB:n sisäkorvaistute auttaa häntä oppimaan puhumaan, solmimaan ystävyyssuhteita, menestymään koulussa ja pitämään hauskaa.
”Olin käyttänyt kuulokojeita monta vuotta, mutta lopulta minun oli myönnettävä, että kuulokojeet eivät enää riittäneet. Sain sisäkorvaistutteen vasempaan korvaani heinäkuussa 2012. Käytän edelleen kuulokojetta oikeassa korvassa. Ja olen tyytyväinen Phonakin kuulokojeen ja AB:n sisäkorvaistutteen yhdistelmään.”
– Vibeke Døring, sisäkorvaistutteen ja kuulokojeen käyttäjä
”Tämä on kahdestoista vuoteni AB:n sisäkorvaistutteiden kanssa, ja minulla on vain hyvää sanottavaa. Töissä on huomattavasti helpompaa ja voin vapaa-ajalla harrastaa monipuolisesti, koska kuulen. Hyvä kuulo on tarkoittanut myös sitä, että nykyään voin matkustaa ympäri maailmaa ja kokea uusia ja jännittäviä kulttuureja.”
– Annemarie Nielsen, jolla on AB:n sisäkorvaistute kummassakin korvassa
”Sisäkorvaistuteleikkaukseni sujui ongelmitta, ja istutteen ääni kytkettiin päälle kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Kuulin heti ne muutamat sanat, jotka teknikko sanoi. Se tuntui oudolta niin monen vuoden jälkeen, joina en ollut kuullut vasemmalla korvalla. Nyt kun leikkauksesta on kulunut vuosi, alan edistyä kuulemisessa istutteen avulla. Harjoittelen jatkuvasti kuuntelemalla äänikirjoja, ja olen päässyt paljon pidemmälle, kuin olisin uskaltanut toivoakaan.”
– Willy Rasmussen, sisäkorvaistute- ja kuulokojeyhdistelmän käyttäjä
"Monien vuosien ajan kuulovammani on asettanut minulle monia rajoituksia. Osan olen pystynyt käsittelemään tekemällä asioita eri tavalla. Mutta kun kuulo pettää, tapahtuu asioita, joita ei voida vain korjata. Se vaikuttaa moniin asioihin, ja on asioita ei voi enää tehdä. Vuonna 2013 minulle tehtiin sisäkorvaleikkaus toiseen korvaan, ja olin tietysti erittäin innoissani siitä, mitä hyötyä leikkauksesta saisin."
—Jakob Millandilla on sekä SI että kuulokoje
Keskustele sisäkorvaistutekäyttäjien kanssa tai hae työkaluja kuulon harjoittamisen avuksi. Olemme täällä sinua varten.
AB – A Sonova Brand
D000036997
©2025 Advanced Bionics AG and affiliates. All rights reserved.