
Sisäkorvaistutejärjestelmän valinta itsellesi tai lapsellesi on yksi tärkeimmistä päätöksistä, joita tulet koskaan tekemään. Advanced Bionics on teknologisten innovaatioiden kärjessä 20 vuoden kokemuksellaan huipputehokkaiden sisäkorvaistutejärjestelmien kehittämisestä. Sen jälkeen, kun yhtiö yhdisti voimansa Phonakin kanssa, AB:llä on ollut yksinomainen käyttöoikeus Binaural VoiceStream™ -teknologiaan, jota mikään muu sisäkorvaistutevalmistaja ei voi tarjota.
”Valitsin AB:n, koska sen teknologia ja päivitettävyys antavat minulle parhaan äänenlaadun nyt ja tulevaisuudessa. Insinöörinä minulle on erityisen tärkeää tieto siitä, että istutteen käyttämättömät resurssit mahdollistat päivitykset vuosiksi eteenpäin."
– Howard Samuels, AB-istutekäyttäjä
Ensimmäistä kertaa historiassa sisäkorvaistutteen käyttäjät pääsevät hyötymään innovaatiojohtajien sisäkorvaistute- ja kuulokojetekniikoista, jotka on suunniteltu parhaan mahdollisen kuulemisen takaamiseksi meluisassa ympäristössä. Kun AB:n äänenkäsittely ja Phonakin ominaisuudet yhdistetään, käyttäjät voivat nauttia merkittävistä parannuksista puheen erottamisessa, jotta kommunikointi olisi tarkkaa ja selkeää myös meluisassa ympäristössä.1
jopa 25 % parannus puheen erottamisessa meluisassa ympäristössä. Markkinoiden ainoa äänenkäsittelyteknologia, joka on kliinisesti testattu ja joka tarjoaa ylivertaisen kuulemisen meluisissa ympäristöissä.2
on 120-kaistainen stimulointistrategia, joka tarjoaa viisi kertaa tarkemman äänen kuulemisen parantamiseksi meluisassa ympäristössä.
optimoi akun keston ja tarjoaa yhtä hyvän suorituskyvyn kuin HiRes Fidelity 120 AB:n ainutlaatuisella virranohjaustekniikalla.
Yhdistää AB:n ja Phonakin ratkaisuja, jotka mukautuvat automaattisesti tarjoten paremman puheenerotuskyvyn, nautinnollisemman musiikin kuuntelun, miellyttävämpää kuulemista tuulessa ja kun on voimakkaita äkillisiä ääniä sekä vaivattoman kuulemisen kaikkialla.
Phonakin kaksoismikrofonitekniikka, joka kohdistaa kuulemisen edessäsi olevaan puhujaan parantaen näin puheen erotusta meluisassa ympäristössä.
Tutkimukset ovat osittaneet 6.5 dB:n parannuksen puhekynnyksessä, kun yhden istuttteen käyttäjällä on käytössään Phonakin UltraZoom-suuntamikrofoni ja ClearVoice.
Uraauurtava Phonakin Binaural VoiceStream -teknologia antaa Naida CI Q90 -ääniprosessoreille ainutlaatuisen kyvyn kommunikoida keskenään. Ne toimivat yhdessä, automaattisesti ja reaaliaikaisesti. Voit kohdentaa kuulemisen ääneen, jonka haluat kuulla ja kuulet sen molemmilla korvilla niin, että häiriöäänet vähenevät merkittävästi.
suunniteltu kohdistamaan puhujaan, joka sijaitsee vasemmalla tai oikealla puolella selkeyttäen puheen erottamista meluisassa ympäristössä.
siirtää automaattisesti puhelut suoraan kumpaankin implantoituun korvaan ja mahdollistaa kuulemisen stereona, mikä helpottaa puhelinkeskusteluja.
mahdollistaa kummankin Naída CI -ääniprosessorin äänenvoimakkuus- ja ohjelma-asetusten säätämisen helposti, välittömästi ja samanaikaisesti.
toistaa langattomasti puheluita, musiikkia ja muuta mediaa samanaikaisesti molempiin korviin kuulemisen helpottamiseksi meluisassa ympäristössä.
helpottaa keskustelua meluisissa ympäristöissä siirtämällä äänen langattomasti prosessoreille.
Advanced Bionicsilla ymmärretään, että musiikki on olennainen osa elämää. Emme pyri pelkästään siihen, että sinä tai lapsesi kuulisitte laulun ja instrumentit, vaan haluamme sinun kuulevan ne mahdollisimman tarkasti. AB:n teknologian ansiosta sinä tai lapsesi kuulette rakkaat melodiat hukkaamatta säveltäkään hääpäivän ensimmäisestä tanssista tai kylpyhetken lauluista.
ainoat stimulointistrategiat, jotka hyödyntävät samanaikaista virran ohjausta musiikin eri ulottuvuuksien tarjoamiseksi (äänenvoimakkuus, sävelkorkeus, rytmi) ja yhdistämiseksi täydelliseen musiikkielämykseen.
säätää äänenvoimakkuutta automaattisesti kuuntelun aikana, jotta varmasti kuulet kaiken.
AB istutekäyttäjät kuulevat enemmän ääniä ja vähemmän säröä, joten on helpompaa kuulla musiikkia, saada selvää sanoista ja erottaa yksittäiset soittimet.
helpottaa MP3-soittimen kuuntelua kuulokkeilla.
Matkapuhelimet, Bluetooth-laitteet ja muut viihde-elektroniikan laitteet ovat nykyään suuri osa äänimaailmaa. Alan johtavana yhtiönä AB pitää sinut yhteydessä musiikkiin, viihteeseen, tietoon ja paljon muuhun.
AB:n sisäkorvaistutteet on kehitetty auttamaan pieniä korvia kuulemaan hyvin. Ne sisältävät edistynyttä teknologiaa auttamaan lastasi kuuntelemaan, puhumaan ja osallistumaan opetukseen tavallisissa kouluissa normaalisti kuulevien ikätovereidensa joukossa. Prosessoreissa on myös mukautuvia käyttövaihtoehtoja, jotka kasvavat lapsesi mukana ja ovat mahdollisimman miellyttäviä, jotta hän kuulisi ympäröivän äänimaailman.
AB kehittää ratkaisuja parempaan kuulemiseen pitäen mielessä myös tuotteiden helpon käytön. Valintakytkimet, ominaisuuksien ja äänenkäsittelyn automatiikka helpottavat sinua kuulemaan parhaiten.
Tuntoherkät kytkimet: Ideaaliset niille, joilla on näön tai käsien käytön ongelmia. Neptune-ääniprosessorin palkittu suunnittelu tekee siitä helposti käytettävän.
Helppo akkujen/paristojen vaihto: Sekä Naída CI Q -sarjan että Neptune –prosessoreja on mahdollista käyttää niin ladattavien akkujen kuin kertakäyttöisten paristojen kanssa, jotka on helppo kiinnittä ja vaihtaa.
AutoSound™: Sopeutuu dynaamisesti muuttuviin olosuhteisiin, optimoi tulevan äänen ja säätää automaattisesti äänenvoimakkuutta niin, että sitä ei tarvitse itse säätää prosessorista.
ClearVoice™: Erottaa puheen automaattisesti ympäröivästä hälystä optimoiden näin kuulemista haastavissa kuunteluolosuhteissa – ilman, että prosessoria tarvitsee erikseen säätää
Buechner A. Utilization of advanced pre-processing strategies in cochlear implant systems: The new Naída CI Q70. Presented at the 11th European Symposium on Cochlear Implants in Istanbul, Turkey, May 23-26, 2013
Advanced Bionics. (2012) ClearVoice Clinical Results White Paper.